Keinotekoisia kieliä on asetettu ehdolle yhteisen kielen asemaan ihan varhaisimmista suunnitelmakielistä lähtien. Leibnitz pyrki luomaan universaalin kielen, jolla tiedemiehet voisivat täsmällisesti keskustella keskenään. Joachim Faiguet kirjoitti vuonna 1765 Leibnitziin viitaten universaalista kielestä, "joka voisi helpottaa kirjeenvaihtoa ja kaupankäyntiä Euroopan kansojen välillä". Sama ihanne on innoittanut monia myöhempiä kielentekijöitä, joiden luomuksista käytetään nimitystä apukieli.

Kansainvälinen apukieli on kieli, jota eri kieliä puhuvat kansallisuudet käyttävät keskinäisessä viestinnässä. Periaatteessa apukielenä voi toimia yhtä hyvin sekä luonnollinen kieli (kuten englanti) että keinotekoinen kieli (kuten esperanto). Tekokielten tietyt piirteet kuitenkin tekevät niistä luonnonkieliä sopivampia apukielen tehtävään.

Tekokielten etuja

Tekokieli on puolueeton. Se ei ole kenenkään äidinkieli, joten mikään maa tai kansa ei voi katsoa omistavansa tai määräävänsä sitä. Jokaisella on oikeus käyttää tekokieltä omalla tavallaan, kunhan muut ymmärtävät häntä.

Tekokieli on luonnonkieliä helpompi. Tekokieli ei kanna vuosisatojen aikana kertynyttä oikeakielisyyden taakkaa. Sillä ei ole luonnollisia murteita, eikä ylä- tai ala-tyylejä. Yleensä luonnonkielen voi oppia täydellisesti vain syntymällä kyseiseen kieleen ja kulttuuriin. Tekokielen voi oppia täydellisesti vielä aikuisenakin.

Tekokieli on avoin. Kuka tahansa voi luoda uusia yhdyssanoja ja sananparsia tarpeen mukaan, kunhan ne käyvät järkeen, eikä se kuulosta kömpelöltä, vieraalta tai väärältä. Luonnonkieliä sen sijaan pitää puhua määrättyjen kaavojen mukaan, että se kuulostaisi luontevalta ja "oikealta".

Ihanteellinen tekokieli on monikulttuurinen. On olemassa tekokieliä, kuten pandunia, joiden sanasto on yhdistelty eri mantereilla puhutuista kielistä. Sellainen kieli on luontojaan kaikkien yhteinen kieli.

Vähäisinkin tekokieli on vakavasti otettava. Apukieleksi tehty tekokieli on aina vakavasti harkittava ehdokas maailmankieleksi. Sen sijaan luonnonkielistä vain suurimmat, siis satojen miljoonien ihmisten puhumat kielet, kelpaavat ehdolle maailmankieleksi. Tämä hämmästyttävä tosiasia kertoo siitä, että ihmiset uskovat suunnittelun voimaan. He ymmärtävät, että hyvän suunnittelun tuloksena voi syntyä paras mahdollinen kansainvälinen kieli. Eikä se ole ihmekään, koska ihmisethän käyttävät koko ajan monenlaisia keinotekoisia viestintävälineitä kuten kännyköitä ja internetiä.

Onko luonnollisilla kielillä ylivoima?

Maailman puhutuimmat luonnolliset kielet ovat yleiskiina, englanti, espanja, hindi-urdu ja arabia. Mieti hetki, mikä niistä voisi olla koko maailman yhteinen kieli?

Moni ajattelee ensimmäisenä englantia, joka on useimmille meistä suomalaisista tutuin. Ehkä myös yleiskiina on mahdollinen, koska sillä on valtavasti puhujia ja paljon puhutaan siitä, että Kiinasta tulee pian maapallon suurin talousmahti. Espanja, hindi-urdu ja arabia eivät vaikuta todennäköisiltä, koska niillä ei ole taloudellista eikä kulttuurista ylivoimaa.

Jos näin on, kuinka on mahdollista, että esimerkiksi yli 300 miljoonan ihmisen puhuma espanja ei kelpaa maailmankieleksi, mutta noin kymmenen tuhannen ihmisen sujuvasti puhuma esperanto kelpaisi? Puhujamäärä ei siis merkitse kaikkea, vaan oikeastaan se merkitsee aika vähän. Luonnolliset kielet eivät siis ole lähtökohtaisesti ylivoimaisia keinotekoisiin kieliin verrattuna.

Englannin kieli on kuitenkin tällä hetkellä ylivoimainen. Britannian siirtomaaimperiumin perintö on mittava ja Yhdysvallat on ollut jo 60 vuotta maailman johtava supervalta. Toisaalta anglo-amerikkalainen imperiumi on näyttänyt murenemisen merkkejä ja historia osoittaa, että imperiumin valtakieli myös luhistuu vaikkakin viiveellä. Latinan kieli koki rappion Rooman valtakunnan jälkeen, ja venäjän kielen piiri kutistui Neuvostoliiton jälkeen.

Luonnollisten kielten suurimmat heikkoudet

Se on vaikeus. Kaikki luonnolliset kielet ovat vaikeita oppia, kuten kuka tahansa aikuisopiskelija voi todistaa. (Tosin jotkut onnistuvat tekemään mahdottomasta mahdollista esimerkiksi hyvän motivaation avulla.)

Toinen luonnollisten kielten heikkous on kulttuurisidonnaisuus. Kansat pitävä itsepintaisesti kiinni omasta kielestään ja kulttuuristaan. He eivät halua alistua toisen kulttuurin alle. Rahalla ei ole kotimaata, joten liiketoiminnan edistämiseksi voidaan käyttää vastustajankin kieltä, mutta virallisissa suhteissa toisen herruutta ei hevillä myönnetä. Sen vuoksi esimerkiksi Euroopan Unionissa lähes kaikkien jäsenmaiden kielet ovat virallisia kieliä, eikä vain englanti, saksa tai ranska, vaikka käytännössä kyseiset kolme kieltä olisivatkin hallitsevia.

Myös englanti on kulttuurisidonnainen ja vaikea kieli, mutta Suomessa sen oppimista auttaa kolme asiaa: (1) eräs maailman parhaista koulujärjestelmistä, (2) yhteinen läntinen kulttuuripiiri ja (3) englanninkielisen kulttuurin ylivalta. Monesta muusta maasta puuttuu jokin tai kaikki edellä mainituista. Esimerkiksi Japanissa ja Kiinassa on vahva oma kulttuuri-identiteetti, valtavasti omakielistä kulttuuri- ja viihdetuotantoa ja hierarkkinen koulujärjestelmä. Ei siellä englanti ole niin kouriintuntuvasti maailmankieli kuin meillä Suomessa.