Saksalainen filosofi, matemaatikko ja yleisnero Gottfried Leibniz (1646-1716) kehitteli useita erilaisia universaalikielen malleja 1600-luvun lopulla. Yksi niistä perustui latinan yksinkertaistamiseen. Markku Roinila on esitellyt Leibnizin ajatuksia artikkelissaan G. W. Leibnizin rationaalinen kielioppi.
Roinilan mukaan Leibniz esitti seuraavia askelia latinan yksinkertaistamiseksi:
- Latinan verbien ja nominien moninainen taivutus voidaan supistaa yhteen. "Rationaalisessa kieliopissa on vain yksi deklinaatio ja yksi konjugaatio, yksi ja absoluuttisen säännönmukainen."
- Persoonan ja luvun voi poistaa verbin taivutuksesta, koska subjekti osoittaa ne.
- Adjektiiveista tehdään taipumattomia, koska ne vain toistavat vastaavia substantiivimuotoja.
- Kieliopillinen suku on hyödytön ja sen voi poistaa.
- Yksikön ja monikon erottelun voi poistaa. Luku ilmaistaan adjektiivin avulla.
- Taivutukset voi korvata partikkeleilla, koska niillä on samanlainen rooli kieliopissa. "Prepositiot ja konjunktiot tekevät siis tavallaan tapaluokat ja sijamuodot hyödyttömiksi."
- Substantiivia ja verbiä ei tarvitse erotella kieliopissa. Substantiivi ilmaisee ideaa (olentoa) ja verbi väittämää.
- Adverbit sulautuvat adjektiiveihin, koska adverbi on verbille sama kuin adjektiivi on substantiiville.
- Adjektiivit sulautuvat substantiiveihin.
Leibniz siis päätyi järkeilyssään taivutuksettomaan latinaan, jossa perinteiset sanaluokat oli hylätty epärationaalisina. Leibniz ei kuitenkaan vienyt ajatuksiaan toteutuksen asteelle. Kielenä latino rationalis ei koskaan ollut enempää kuin hajanainen kokoelma kirjoituksissa käytettyjä esimerkkejä. Sen sijaan Leibniz perehtyi jatkossa characteristica universalis-merkkikieleen, jota hän alkoi kehittää kuultuaan kiinan kielen merkkikirjoituksesta.
Joka tapauksessa Leibniz kylvi analyyttisen, rationaalisen kielen siemenen.
Ranskalainen filosofi ja matemaatikko Louis Couturat kokosi ja tutki Leibnizilta jälkeen jääneitä kirjoituksia ja tutustui sitä kautta universaalin kieleen. Hän pyrki toteuttamaan Leibnizin ideoita, kun hän oli mukana luomassa idoa. Ido perustuu esperantoon, eikä se suinkaan hylkää sanaluokkia, mutta sen rakenne on selvästi kurinalaisempi ja loogisempi kuin esperanton.
Leibnizin varinaisena opetuslapsena voi pitää italialaista matemaatikkoa Giuseppe Peanoa, joka kehitti alkuperäisen interlinguan eli latino sine flexionen, joka toteuttaa uskollisesti Leibnizin ajatuksen rationaalisesta latinasta. Peano meni niin pitkälle, että hän väitti kielensä olevan kokonaan kielioppia vailla.
Kommentit